Photo: Seppo Kärki
Kuva Tutken produktiosta Vihreän liikkeen synty (ensi-ilta: 27.9.2010). Kuvassa (edestä) Esa Kirkkopelto, Petri Tervo, Janne Lonka, Jemina Sillanpää ja Maria Silde.

Kymmenen vuotta taiteellisen tutkimuksen asialla

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun (TeaK) Esittävien taiteiden tutkimuskeskus, tuttavallisemmin Tutke, perustettiin kymmenen vuotta sitten vastaamaan TeaKin edustamien esittävien taiteiden alojen tutkimuksesta ja jatkokoulutuksesta. Näiden kymmenen vuoden aikana on valmistunut 26 teatteri- tai tanssitaiteen tohtoria, ja taiteellinen tutkimus on vakiinnuttanut muotoaan. Juhlan kunniaksi ilmestyy verkkojulkaisu, joka valottaa taiteellista tutkimusta ja Tutken syntyvaiheita.

Tutken perustamisvaiheessa määriteltiin, että Teatterikorkeakoulussa tehtävä tutkimus on nimenomaan taiteellista tutkimusta, johon kuuluu sekä taiteellisia prosesseja ja lopputulemia että niiden artikulointia, käsitteellistämistä ja teoretisointia. Mutta millaista on taiteellinen tutkimus?

− Se on taiteilijalähtöistä tutkimusta, joka tuottaa uudenlaista tietoa tekemisen näkökulmasta. Se poikkeaa tieteellisestä tutkimuksesta ainakin siten että se seuraa taiteen singulaarista luonnetta, seuraa taiteen tapaa olla olemassa. Taiteelliselle tutkimukselle ei täten ole valmista kaavaa, vaikka voi kyllä todeta että taiteellinen tutkimus toteutuu taiteen ja tieteen risteyksessä, kuvailee taiteellisen tutkimuksen professori Leena Rouhiainen.

Taiteen fyysisyys tuo taiteelliseen tutkimukseen tieteestä poikkeavaa materiaalisuutta, aistisuutta sekä kokemuksellisuutta. Taiteellinen tutkimus voi olla esityksiä, installaatioita tai demonstraatioita mutta myös kirjallisia kommentaareja. Taiteellisesta tutkimuksesta ei ole kehittynyt omaa ”tieteenalaa”, vaan sille on ominaista nimenomaan tieteiden- ja taiteidenvälisyys ja uudenlaisten yhteyksien löytäminen. Tästä hyvä esimerkki on Tutken joka toinen vuosi järjestämä kansainvälinen Carpa-kollokvio. Tutken 10-vuotisjuhlien kanssa samaan aikaan järjestettävän viidennen Carpan puhujina on niin taiteilijoita kuin eri tieteenalojen edustajia.

− Taiteellisessa tutkimuksessa voidaan taiteen tekemistä ja havaintotapoja tarkastella irrallaan teoksen tuottamisesta. Sen alla voidaan tehdä paljon erilaisia asioita, sillä olemme vasta alussa eikä mitään vallitsevaa metodologista ehdotusta ole olemassa, sanoo Esa Kirkkopelto, joka on koko Tutken tähänastisen olemassaolon ajan työskennellyt taiteellisen tutkimuksen professorina.

Hän näkee taiteellisessa tutkimuksessa myös yhteiskunnallisen ulottuvuuden ja mahdollisuuden emansipaatioon. Tutkimuksen myötä taitelija hakee uudenlaista roolia yhteiskunnassa ja uudistaa taiteen kenttää.

− Tutkimaan on hakenut taiteellisen erityislaatunsa tunnustamista vaativien alojen ihmisiä. Vaikkapa lavastajat tai valon ja äänen ammattilaiset ovat kokeneet emansipaation tutkimuksen myötä, Kirkkopelto arvioi.

Tutke tarjoaa tohtoriopiskelijoille perusteellisen ja runsaan opinto-ohjelman osittain yhteistyössä Taideyliopiston Kuvataideakatemian tohtoriohjelman kanssa. Toiminta on alusta asti ollut kansainvälisesti hyvin verkottunutta, ja Tutke on ollut mukana rakentamassa alansa julkaisukulttuuria muun muassa Ruukku-verkkojulkaisun myötä. Tutke on myös synnyttänyt yhteisön, jossa taiteilija-tutkijat tekevät yhdessä, oppivat toisiltaan ja määrittävät yhdessä käsitystä taiteilija-tutkijuudesta.

Tutken olemassaolon aikana Teatterikorkeakoulusta on valmistunut 26 teatteri- tai tanssitaiteen tohtoria. Taiteellisiin tohtoriopintoihin hakeutuvat ovat usein jo melko kokeneita taiteentekijöitä ja jokainen väitöstilaisuus on ”tapaus”. Tohtoriopiskelijoiden keski-ikä onkin yli 40 vuotta.

− Tohtoriopiskelijat ovat todella kunnianhimoisia, ja meiltä tulee ulos erittäin laadukkaita tutkimuksia kansainvälisestikin katsoen. Tutkessa panostetaan taiteellisen tekemisen ohella kommentaariin. Opiskelijat ovat myös pedagogisesti hyvin perehtyneitä, heillä on kyky tutkimuksensa välittämiseen muille ja kommentoimiseen.

Tarkemmin Tutkeen ja taiteelliseen tutkimukseen voi tutustua Outi Conditin ja Liisa Jaakonahon toimittamassa juhlajulkaisussa Poetics of Form, joka löytyy osoitteesta http://nivel.teak.fi/poetics-of-form/.
Tietoa Tutken toiminnasta löytyy myös Taideyliopiston verkkosivuilta: http://www.uniarts.fi/tutkimus/tutke