Viimeinen tekniikkatunti

|
Blog

Olin viimeisellä tekniikkatunnilla viime viikolla. Tein viimeistä hyppysarjaa, jossa oli paljon kääntyviä hyppyjä. Huomioni kääntyi hetkeksi omasta tekemisestäni pois ja laskeuduin huonosti kääntyvästä hypystä. Ajattelin ensin, että hyvin liikkuvainen nilkkani teki vain pienen muljahduksen. Tällaista tapahtuu toisinaan, eikä se ole vaarallista. En tuntenut suurta kipua, joten tein vielä toisen puolen hyppysarjasta. Kävellessäni yliopiston toiselle toimipisteelle, tunsin jo enemmän kipua. Käveleminen oli hankalaa. Päätimme yhdessä paikallisten opettajien kanssa, että jalka kannattaa käydä näyttämässä lääkärille. Varmuuden vuoksi. 

Pääsin siis tutustumaan Uuden Seelannin sairaalan toimintaan ja sain erinomaista hoitoa. Jalka tutkittiin ja kuvattiin. Jouduin odottamaan aika pitkään ennen kuin pääsin kuulemaan tulokset. Kun vihdoin pääsin, minulta kysyttiin ensimmäisenä: "Onko sinun jalkasi ollut aikaisemmin murtunut?" Sairaanhoitaja luuli, että minulle oli jo kerrottu tuloksista. Oikean jalkateräni metatarsaaliluu ei kestänyt siihen kohdistunutta iskua, kun koko kehoni paino laskeutui hypystä suoraan sille. 

Ensin he meinasivat kipsata jalan, mutta kuultuaan kotimatkani olevan jo alle viikon kuluttua, päätyivät he antamaan vain tukikengän ja kyynärsauvat. Minun käskettiin ottamaan yhteyttä ortopediin Suomen päässä, joka voi arvioida tilanteen uudelleen ja tarvittaessa kipsata jalan. Vähintään neljä viikkoa joudun olemaan varaamatta jalalle, joten toukokuun suunnitelmani saivat juuri uuden suunnan. Tämäkin on osa tanssinopiskelijan arkea. Loukkaantumiset ja niistä kuntoutuminen. 

Toinen, hieman hauskempi tarina liittyy paluumatkaamme leirikoulusta. Vietimme viikonlopun yhteisötaiteen leirillä Motutapu-saarella, jonne matkustimme lautalla. Pakatessamme tavaroitamme lauttaan, kuulin jonkun sanovan: "Mikä se oli? Se kuulosti ihan laukulta." Seuraavaksi näin kansimiehen nappaavan jonkun pitkän esineen, jolla hän alkoi haromaan vettä. Hetken kuluttua kuulin, että reppuni oli juuri tipahtanut mereen. Tietenkin minun reppuni oli tipahtanut mereen. Tämä ei ollut elämäni onnekkain viikko. Olin pienen hetken huolissani, koska kaikki arvotavarani olivat sisällä repussa. Onneksi pian kuitenkin kuulin, että reppu saatiin ylös merestä ja kaikki arvokkaimmat tavarat olivat säilyneet pääosin kuivina. Palasin siis leirikoulusta takasin jätesäkki täynnä märkiä varusteita.

Näin ollen olen valmis lähtemään kotiin. Tuntuu siltä, että nyt on aika lähteä kotiin.

Kiitos tämän vierailun mahdollisestamisesta Tanssinopettajan koulutusohjelmalle sekä professorillemme, Eeva Anttilalle. Oloni on etuoikeutettu, kun olen saanut viettää yhdeksän viikkoa tutustuen paikalliseen tanssikenttään sekä kulttuuriin. Toivottavasti minulla on jossain vaiheessa mahdollisuus tulla uudelleen ja sukeltaa vielä syvemmälle tämän maan kulttuuriin.

 

-Elsa