Auckland ylhäältä käsin

Nykytanssitunneista, muodoista ja vallasta

|
Blog

Auckland ylhäältä käsin

Tällä viikolla olemme puhuneet nykytanssitunneilla esiintyjän työllisestä laadusta - neljä viikkoa liikesarjoja harjoiteltuamme, olemme vihdoin valmiita sukeltamaan syvemmälle liikemateriaaliin. Tätä olen odottanut. Olen odottanut, että suorittaja minussa voisi antaa tilaa sille toisenlaiselle minälle, jonka haluaisin antaa olla läsnä koko ajan. Ensimmäiset tunnit olivat minulle haastavia, koska opetuksen keskiössä oli sarjojen ulkoa opetteleminen ja oikean muodon löytäminen. Itselleni on viime vuosina ollut hyvin poikkeuksellista lähestyä liikettä tarkan muodon kautta ja olen tietoisesti etsinyt toisenlaisia lähestymistapoja liikkeeseen. Näin ollen jouduin vähän aikaa motivoimaan itseäni tällaiseen oppimistyyliin, mutta jo muutaman tunnin jälkeen löysin itseni jostain monien vuosien takaa tutusta tyylistä oppia liikemateriaalia. Hyppy historiaan. Hämmentävä, monenlaisia tunteita esiin houkutteleva tipahdus. Jotain hyvin tuttua, mutta oikein tekemisen tarve ei ole enää onneksi niin raastavan pakottava. 

Olemme toistaneet ja hioneet harjoituksia neljä viikkoa, kolme kertaa viikossa, kaksi tuntia kerrallaan ja olemme vihdoin syventymässä liikemateriaaliin. Minulle itselleni liikemateriaalin muistaminen ei ole aina itsestään selvää, joten ennen kuin muistan kunnolla materiaalin, varsinaiseen esiintymiseen keskittyminen ei ole helppoa. Nyt olen yksinkertaisten esiintyjän työllisten kysymysten äärellä; kuinka muotoon keskittyvä materiaali muuttuu omakseni? Miten sisältäkäsin rakentuva liikemateriaali eroaa ulkoapäin rakentuvasta? Kuinka löytää omistajuus liikkeeseen, joka on opittu muodon kautta? Opettajamme puhui minän ja hänen perspektiivistä, jolloin minän perspektiivistä rakentuva materiaali rakentuisi sisältäkäsin. Ymmärtääkseni hän ajattelee, että mitä tahansa materiaalia voi rakentaa sisältäkäsin. Tarkoitan, että vaikka muoto annettaisiin valmiina, hän lähestyisi sitä sisäisen kokemuksen kautta. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta käytännössä koen tämän olevan aika monitahoinen kysymys. Mielessäni pyörii paljon kysymyksiä vaikkapa siitä, että voinko erottaa sisäisen ja ulkoisen kokemuksen? Mitä, jos minä olenkin määrittelemätön osa koko maailmankaikkeutta. Vain pieni palanen kaikesta siitä, joka ympärilläni liikkuu. 

Huomaan oman kiinnostukseni liukuneen yhä enemmän hetkessä syntyvän materiaalin parissa työskentelemiseen. Ajattelen, että opettajan valtaa voidaan purkaa, kun materiaali rakentuu sisältäkäsin. Ajattelen että, opettaja tekee aina valintoja omaan estetiikkaansa perustuen, mutta kuinka tätä voisi purkaa? Tai onko se mahdollista? Huomaan, että itse lähestyn kysymystä antamalla liikkujalle valtaa liikkeen muodon määrittelemiseen, mutta onko valta silloin läpinäkyvämpää? Olisiko tarkasti määritellyn liikkeen parissakin mahdollista luovuttaa valtaa liikkujalle? Huomaan taas kerran ajatelleeni aika mustavalkoisesti, joten tekee erittäin hyvää olla täysin toisenlaisten lähtökohtien parissa. Olen jo huomannut, että kysymys ei olekaan niin yksinkertainen...

Yht´äkkiä kesken tarkasti määritellyn sarjan toistamisen, vilahtaa kehossani tanssimisen kokemus. Sellainen kokonaisvaltainen olotila, jossa liike on joka puolella minussa. Siis aivan kaikkialla kehossa ja mielessä. Tiedätkö, sellaisen läsnäolon tason, jolloin käsillä oleva hetki on vähän hitaampi ja täydempi kuin tavallisesti. 

-Elsa