Uusi aluevaltaus Laitilassa

|
Blogi

Vakka-Suomen musiikkiopistossa Laitilassa järjestettiin ensimmäistä kertaa Tuuba- ja baritonitorviviikonloppu joulukuun alussa 2018. Eufoniumtaiteilija Jukka Myllys ja tuubisti Petri Keskitalo saivat työskennellä kahden päivän ajan peräti 23 oppilaan kanssa. Kurssi toteutettiin Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ja Suomen Kulttuurirahaston tukemana.

Kurssin suunnitteluvaiheessa pohdimme opettajien kanssa, olisiko järkevää laajentaa kurssi kaikkien matalien vaskisoittimien yhteiseksi, mutta jo tässä vaiheessa päädyimme rajaamaan kurssin ainoastaan tuuban ja baritonitorven soittajille. Osallistujia tulikin mukavasti lähinnä lähiseudun musiikkioppilaitoksista, mutta myös kauempaa Savosta ja Pohjanmaalta. Vakka-Suomen musiikkiopiston kuuden oppilaan lisäksi soittajia ja opettajia viikonloppuleirille tuli Turun konservatoriosta, Alajärven, Rauman Huittisten ja Mikkelin musiikkiopistoista sekä Palmgren konservatoriosta Porista. Kurssin pianistina toimi Vakka-Suomen musiikkiopiston pianonsoiton opettaja Elvira Kaavi.

Tällä viikonloppukurssilla opettajat Petri Keskitalo ja Jukka Myllys halusivat keskittyä yksilöopetukseen. Jokainen kurssilainen sai kaksi puolen tunnin mittaista oppituntia ja heidän oli mahdollista seurata myös muuta opetusta. Erityisesti kurssin nuorimmille soittajille oli suunniteltu musiikkikasvatuksellista oheisohjelmaa yhteistyössä alueella toimivien vaskipedagogien (Johanna Laakso, Anu-Maria Sandelin ja Mia Kuczinsky) kanssa. Paikalla oli myös paljon soittajien huoltajia, sillä kurssille osallistuneet oppilaat olivat pääosin hyvin nuoria.

Kurssin päätöskonsertissa sunnuntaina 2.12.2018 esiintyi suurin osa kurssilaisista ensin solistina ja lopuksi suuren tuuba-baritonitorviyhtyeen mukana. Kurssilaiset ja paikallinen yleisö pääsivät myös nauttimaan mestariopettajien omasta Tubhonium Sketches -konsertista edeltävänä iltana Laitilan kaupungintalon valtuustosalissa.   

On aivan selvää, että suurinta iloa ja hyötyä kokivat juuri kurssille ilmoittautuneet soittajat, mutta tapahtumalla saavutettiin myös paljon muuta merkityksellistä. Ensimmäiseksi haluan nostaa esille sen, miten tällainen kurssitoiminta tukee musiikkiopistojen opettajien työtä ja ammatissaan kehittymistä. Useilla pienillä paikkakunnilla kaikkia vaskisoittimia opettaa yksi ja sama henkilö, jolloin instrumenttiopetuksen haasteet ovat melkoiset. Soitontäyteinen viikonloppu tuo kollegat eri kaupungeista yhteen sekä suunnittelemaan että totetuttamaan kurssia. Oheisohjelma on tärkeää varsinkin jos kurssilla on hyvin nuoria soittajia tai heidän huoltajiaan. Toinen merkittävä asia minkä koin Tuuba- ja baritonitorviviikonlopunkin osalta on paikallisen kulttuurielämän tukeminen ja rikastuttaminen. Kurssiin liittyvä julkisuus ja varsinkin konsertit tuovat paikkakunnalle raikkaan tuulahduksen maailmalta! 

Minna Kajander
Vaskipuhallintensoiton opettaja
Vakka-Suomen musiikkiopisto

 

Vierailu oli osa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ja suomalaisten musiikkioppilaitosten opetusyhteistyötä ja Suomen Kulttuurirahaston rahoittamaa kolmevuotista hanketta, joka käynnistyi syksyllä 2016. Hankkeen tavoitteena on luoda pysyvä toimintamalli, jolla pyritään madaltamaan kynnyksiä sekä rakentamaan yhteistyötä eri toimijoiden ja koulutustasojen välillä. Suomi Soimaan -blogissa kuulemme terveisiä viikonloppuvierailuilta eri puolilta Suomea.

Lisätietoja Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksesta