Photo: Petri Summanen
Mirza Cizmicin teos Part of Something näkyy Hanasaaresta Länsiväylälle Helsinkiin päin ajettaessa.

Mikä on muraalin ja graffitin ero?

|
Blogi

Muraali on seinämaalaus ja tätä nimitystä käytetään jo historiallisista maalauksista – niin renessanssin aikaisista freskoista (fresko on erityinen maalaustekniikka, jossa maalataan tuoreelle laastille) kuin vaikkapa kuuluisista Diego Riveran poliittisista seinämaalauksista 1930-luvun Meksikossa. Riveran muraaleja nähdään suurissa julkisissa tiloissa lähinnä sisällä. Nykyisin muraali-sana on vakiintunut tarkoittamaan erityisesti ulkotilaan tehtäviä suuria, yleensä koko seinän peittäviä maalauksia. Muraalit ovat ovat viime aikoina kovasti yleistyneet katutaiteena; Pohjois-Amerikan kaupungit ovat jo vuosia olleet täynnä muraaleja, nyt ne rantautuvat Eurooppaan ja viimein Suomeenkin.

Graffiti-nimitystä käytetään tietynlaisen estetiikan ja asenteen välittävistä teoksista, jotka toteutetaan usein nopeasti spraymaalilla. Graffiti voi olla pieni, merkin kaltainen, tai todella suuri. Tässä mielessä graffiti voi joskus olla myös muraali, sillä muraali-termi ei sisällä esteettistä eikä sisällöllistä määritelmää, se kertoo vain teoksen ulkoisista tekijöistä, koosta ja tekotavasta. Graffitiin sisältyy usein tekijän viesti sille, joka osaa sen lukea, samaan alakulttuuriin vihkiytyneelle.

Annu Vertanen
Taideyliopiston Kuvataideakatemian taidegrafiikan professori

Lue lisää julkisen taiteen buumista jutustamme.