Titta Aaltonen – Mitä seuraavaksi tapahtuu ja kiitokset!

|
Blogi

 

Kuvan Kevät -näyttely päättyi toukokuun lopussa. Itse lopputyöprosessi sen sijaan ei vielä ole ohi! Teen lopputyöni vanhojen tutkintovaatimusten mukaan eli se koostuu kahdesta julkisesta esiintymisestä sekä kirjallisesta dokumentaatiosta. Kuvan Kevät oli näistä kahdesta julkisesta esiintymisestä ensimmäinen, toisen ajankohta on vielä avoinna. Todennäköisesti tulen esittelemään projektiani jossakin toisessa muodossa - mahdollisesti painettuna versiona. Tarkoitukseni on kirjoittaa kirjallinen dokumentaatio syksyn aikana niin, että pystyn valmistumaan alkuvuodesta.

Lopputyöni ohjaajana toimii kuvataiteilija Tanja Kiiveri, jonka kanssa työstin projektiani kevään aikana ja prosessi siis jatkuu edelleen. Kiitokset Tanjalle jo tässä vaiheessa! Olen keskustellut projektistani myös lukuisten muiden opettajien kanssa työhuonekäyntien yhteydessä ja saanut arvokkaita näkemyksiä, jotka ovat vieneet projektiani eteenpäin. Kiitos kaikille teille! Kuvan Kevät -näyttelyä ei olisi ilman näyttelyä kuratoinutta Suvi Lehtistä eikä teknistä henkilökuntaa, joka rakensi puitteet näyttelylle - suurkiitokset! Näyttelyn taustalla on myös työskennellyt tuottaja- ja tiedottajatiimi, joiden panos on ollut merkittävä, kiitos! Näyttelyn katalogi ei myöskään ilmestynyt tyhjästä - kiitos Selina Väliheikille, Petri Summaselle ja muille katalogin tekemiseen osallistuneille! Haluan myös kiittää ja onnitella kaikkia näyttelyyn osallistuneita opiskelijatovereitani, on ollut ilo tehdä näyttely yhdessä.

Lopuksi suurkiitos kaikille teokseeni osallistuneille sekä näyttelyä katsomaan tulleille! Kiitos myös teille, jotka olette seuranneet tätä blogia!

Titta