Jaakko Tuomainen - Kirjoittamisesta, muun muassa

|
Blogi

On ollut pienen irtioton aikaa tässä viime viikkoina. Tavallaan tuntuu, että se aika olisi pitänyt olla työhuoneella, että juuri nythän pitäisi olla tuotteliaimmillaan. Mutta toisaalta, flunssienpotemisineen ja poissaolemisineen (tarkoittaen tuulettumisia poissa kaupungista) tämä irtiotto tuli juuri oikealla hetkellä, ja nyt vielä yritetään puristaa työskentelyssä sen minkä ehtii.

 

Tänä edellämainitun irrallaan olemisen ajanjaksona olen pohtinut aika paljon kirjoittamista; tämä blogi on kummitellut takaraivossa siis. Kirjoittaminen on hassua. Siihen liittyy monenlaista vallankäyttöä ja pelaamista. Tänään yritin muistella kuinka Oscar Wilde kirjoitti kritiikistä esseessään “Kriitikko taiteilijana”, joka sisältyy kirjaan “Naamioiden totuus ja muita esseitä” (Savukeidas 2008). Mutta en löytänyt kirjaa tähän hätään. Joka tapauksessa, ainakin muistelen että Wilde kirjoitti kuinka kriitikko luo kirjoittamalla omaa kuvaansa, paljastaa ennemmin oman persoonansa, kuin pystyy paljastamaan lukijallensa todella sitä mitä yrittää kuvailla. Tätä tavallaan tarkoitan vallankäytöllä. Kirjoittajalla on tehtävissä valinta siitä mitä kirjoittaa. Kenen teoksia kritisoi, kenen teoksia ylistää, minkälaisiin namedroppailuihin syyllistyy, mihin klikkiin maalaa itsensä teksteillänsä… Arvostan rehellisyyttä - vai olisiko integriteetti parempi sana - tässä asiassa. Minua henkilökohtaisesti ärsyttää lukea pelkästään mainosmaisia ylistyksiä, joita kutsutaan kritiikeiksi. Ei tarvitse olla kaikkien kaveri. Sen omakuvan voisi maalata myös kertoen siitä, mikä ei välttämättä juuri kirjoittajaa satu miellyttämään. Juuri tämä miellyttämisen kulttuuri käy välillä tosi rasittavaksi. Miellyttämisen ja mainostamisen. 

 

Samoin kuin kritiikko maalaa kirjoittamalla omaakuvaansa, tekee taiteenkeräilijä kokoamalla ympärillensä teoksia jotka luovat ikäänkuin vaihtoehtoisen todellisuuden, joka ehkä paremmin kuvastaa keräilijän tai instanssin sielua tai sieluttomuutta kuin vallitseva ilmapiiri sitä kykenee kuvastamaan. Ja nyt sorrun minäkin mainostamaan ja käyttämään tätä mieletöntä valtaa mikä sormillani nyt on!

Näyttelyvieraita "Haavassa".

 

Hieno esimerkki tällaisesta omakuvasta nimittäin löytyy Lapinlahden käytöstä poistetun mielisairaalan entisen ylilääkärin huoneistosta. Seppo Fräntin kokoelmista koottu näyttely “Haava” esittelee viidesosan Sepon kokoelmasta, josta välittyy mielestäni hienosti kokoelman kerääjän maailmankuva ja sielukkuus. Minullakin on kunnia olla suuresti arvostamieni tekijöiden kanssa luomassa tätä kuvaa pienen maalaukseni kanssa. (Sitten namedroppailua!) Etenkin on suuri kunnia olla samassa näyttelyssä Olli Marttilan kanssa, joka on Oriveden opiston opettajana ollut monelle tärkeä hahmo elämän ja taiteilijaelämän tiellä. Kiitos Seppo, ja kiitos Olli (myös upeasta Kafka-tarinasta).

 

Sanoja on jo ihan tarpeeksi. Voisin yrittää kiihdyttää postausten vauhtia ns. loppua kohden. Tässä vielä yksityiskohta alter egoni Jaakko2:sen (hei mä en osaa tehdä toiseen-potenssiin-merkkiä!) työn alla olevasta maalauksesta “Jaakko saarnaa linnuille”: