Sibeliuksen Myrskyn silmässä, osa 5: Maskeeraajan penkissä

|
Blogg

Marraskuun 21. päivänä Musiikkitalossa esitettävä Myrsky-spektaakkeli on edennyt jo kenraaliharjoitukseen saakka. Kuulolla-blogi pistäytyi Musiikkitalon Sonore-salin pukuhuoneessa, jossa maskeeraussuunnittelija-kouluttaja Tuija Luukkainen valmistautui tiiminsä kanssa Myrsky-joukkion teatterinaamiointiin 16. marraskuuta.

Tuija Luukkainen ja Janika Oikarainen valmistelevat Ariel-peruukkia esityskuntoon.

Tuija Luukkainen valmistautui ennen Myrskyn kenraaliharjoituksia useatuntiseen maskeerausurakkaan Hanna Haran, Sandra Paciuksen, Janika Oikaraisen, Mari Lehdon ja Susan Laineen kanssa. Luukkaisen kokoama maskeeraus- ja kampaustiimi koostuu Make Up For Ever Academyn opiskelijoista, joita hän itse ohjaa ja opettaa.

- Teemme Myrskyä varten meikkejä ja kampauksia yhteensä yksitoista. 25-henkistä kuoroa varten meillä on erikseen kolmen hengen iskuryhmä. Kuorolaisia on opetettu tekemään pohjameikit itse, ja iskuryhmä tekee sen päälle naamiomaisen silmikon, Luukkainen kuvailee tiiminsä urakkaa.

- Osa opiskelijoista tekee nyt ensimmäistä kertaa teatterimaskeja. Esimerkiksi esityksen viidelle Arielille tulee sekä meikit että peruukit. Arieleissa aikaa kuluu noin puolitoista tuntia. Normaalioloissa puolitoista tuntia olisi ruhtinaallinen aika ammattilaisille, mutta nyt aikaa jää opettamiseen ja ohjaukseen.

Maskeeraus on suunniteltu Tuija Luukkaisen mukaan hyvin pitkälle ohjaajan ja pukusuunnittelijoiden toiveiden pohjalta.

- Maskeerauksemme on osittain hohtavaa ja kaunista ja lumoavaa, osittain koomista. Muun muassa miestriomme Trinculo, Stefano ja Caliban saavat koomisen maskin.

Luukkaisen ja opiskelijoiden mielestä maskeeraustiimissä on hyvä yhteishenki.  Kun taiteilijat saapuvat maskeeraustuoliin, tunnelma voi vaihdella rauhallisesta pulppuavaan, taiteilijoiden omien tunnelmien mukaan.

- Odotamme lauantain esitystä rauhallisella mielellä. Maskihan on taiteilijalle aina se paikka, jossa hän voi joko rauhoittua tai sitten pitää vaikkapa hauskaa, Luukkainen kuvailee.

Tuuri Viik-Dede, yksi Myrskyn Arieleista, istahti kenraaliharjoituspäivänä Susan Laineen maskeerattavaksi.

Tuija Luukkainen, maskeeraaja-kosmetologi, kouluttaja

  • kouluttaa yksityisessä, helsinkiläisessä Make Up For Ever Academyssa
  • 30 vuoden kokemus TV:n, valokuvameikkien, teatterin, oopperan ja kauneusmeikkausten saralta
  • Make Up Forever Academyn sisarkouluja on mm. Pariisissa, New Yorkissa, Shanghaissa,  Seoulissa, Singaporessa ja Brysselissä. Maskeeraajan koulutus kestää 9 kuukautta.

Mikä Myrsky?

Viimeksi 1980-luvulla Savonlinnan Oopperajuhlilla esitetty näyttämöteos Myrsky Sibeliuksen musiikkiin ja Shakespearen näytelmään ruumiillistuu Musiikkitalon konserttisalissa 21. marraskuuta. Esitys on Sibelius-Akatemian muusikoiden, Teatterikorkeakoulun näyttelijöiden ja Aalto-yliopiston lavastus- ja pukusuunnittelijoiden voimin toteutettu monitaiteellinen kokonaisuus. Ohjaanana toimii Ville Sandqvist ja kapellimestarina koko idean isä, Tuomas Hannikainen Lue lisää täältä.

Teksti ja kuvat: Johanna Laitinen
 

Asiasanat