Photo: Aino Huovio
Annika Ollinkari

Lehtori Annika Ollinkari: Sibeliuksen laulumusiikki antaa mielikuvitukselle siivet

|
Blogg

Sibeliuksen laulumusiikki vaatii esittäjältään kovaa ajatustyötä. Sitä esittelevän Laululla Soivaksi -konserttisarjan ohjannut mezzosopraano, Sibelius-Akatemian laulun aineryhmän lehtori Annika Ollinkari rakastuu aina uudelleen säveltäjämestarin laulujen syvyyteen ja monitulkintaisuuteen. Konsertteja kuullaan tänä syksynä Musiikkitalossa 24.10. klo 13, 15 ja 17 sekä Helsingin kaupungintalolla 28.11. klo 13.

- Jotta Sibeliuksen laulumusiikkia voi esittää uskottavasti, täytyy se ensin ymmärtää omakohtaisesti, Annika Ollinkari toteaa.

- Vain omalla tulkinnalla on merkitystä lähdettäessä rakentamaan laulua omalle instrumentille. Laulut ovat täynnä allegorioita ja kryptistä runoutta, joita ei voi tulkita kirjaimellisesti.

Sibeliuksen musiikkiin jo lapsuudenkodissaan kasvanut Ollinkari ei epäröi nimetä itselleen tärkeintä ja läheisintä laulua säveltäjän tuotannosta.

- Kyllä se on Jubal. Teos ei ole Sibeliuksen tunnetuin tai esitetyin, mutta sen ekspressiivisyys ja ilmavuus ovat aina vedonneet minuun. Ääntä käytetään laajalla alueella soittimelliseen maalailuun.

Vuodelta 1907 peräisin olevassa, Ernst Josephsonin runoon sävelletyssä laulussa kuoleva joutsen antaa ihmiselle laulun lahjan. Kertoja kiittää joutsenta, sillä nyt hän on vapaa luomaan.

- Minulle laulu merkitsee ajatuksen ulospääsytietä, täydellistä vapautta, Ollinkari kuvailee.

Ollinkari on itsekin päässyt esittämään Jubalia, mikä ei ole mezzosopraanolle mikään itsestäänselvyys – se on nimittäin useiden Sibeliuksen laulujen tapaan sävelletty alun perin sopraanolle. Ollinkarin mukaan musiikin transponoimista toiselle äänialalle tulisi kuitenkin lähtökohtaisesti välttää, sillä siinä kadotetaan helposti teokselle ominainen ”klangi”. Esiintyjät Sibeliuksen juhlavuoden neliosaiseen Laululla Soivaksi -konserttisarjaan onkin valittu ohjelmiston alkuperäissävellajien mukaan.

- Sibelius-Akatemian laulun opiskelijat esittävät Sibeliuksen lauluja omista näkökulmistaan. Erisisältöiset konsertit tuovat värikkäästi esiin Sibeliuksen emotionaalisesti latautuneita pienoisdraamoja, Ollinkari lupaa.

Onko projekti avannut Ollinkarille uusia näköaloja Sibeliuksen tuotantoon?

- Varsinaisia yllätyksiä ei ole tullut, mutta käsitykseni Sibeliuksen musiikin syvyydestä on vahvistunut. Opiskelijoiden tavattoman henkilökohtaiset esitykset paljastavat aina uusia puolia tutusta musiikista. Se jos mikä todistaa, ettei Sibelius ole mitään kertakäyttömusiikkia,  projektin taiteellinen johtaja kiittelee.

Hyvä tietää

Jean Sibelius sävelsi runsaat sata yksinlaulua, joita tutkijat pitävät suurten orkesteriteosten ohella hänen tuotantoaan keskeisimpänä osana. Laulujen tyylikirjo on laaja, ja mukana on sekä suureellisia että vähäeleisiä teoksia. Laulut ovat pääosin pianosäestyksellisiä ja sopraanolle sävellettyjä. Kaikkien laulujen pohjana on runo. Useimmat ovat ruotsinkielisiä.

Teksti: Noora Mäntyranta

Katso tapahtumakalenteristamme lisätietoja konserteista 24.10. ja 28.11.!