Photo: Juha Metso

Sukupuolisensitiivisellä [taide]kasvatuksella on väliä

|
Blogi

”Mä synnyin siellä missä tytöt ei soita kitaraa”, laulaa Paula Vesala uunituoreella singlellään. Koukuttava kertosäe nostaa esiin jotain miettimisen arvoista. Nimittäin, kulttuuriset asenteet sen suhteen, mitä ”tytöt” tai ”pojat” tekevät tai mitä heidän odotetaan tekevän, eivät ole merkityksettömiä. Myös lapset muodostavat ja ylläpitävät sukupuolittuneita käsityksiä esimerkiksi siitä, ”missä tytöt ja pojat ovat hyviä” tai ”mistä tytöt ja pojat pitävät”. Nämä käsitykset kaventavat heidän toimintansa mahdollisuuksia oppimisen sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Tämä nousi esiin viime vuonna julkaistuissa musiikki- ja tanssikasvatuksen alaan kuuluvissa väitöstutkimuksissamme.

Syksyn 2015 aikana lasten ja nuorten koulunkäyntiä käsitelleen mediakeskustelun valossa asia ei oikeastaan yllätä. Vaikka näissä puheenvuoroissa käsitykset sukupuolesta ja oppimisesta vaihtelivat paljonkin, yhteisenä piirteenä on, että niissä oppimisen haasteita tarkastellaan tyttöjen ja poikien vastakkainasettelun kautta. Mielestämme koulukeskustelua tulisi käydä muista kuin eron tekemisen lähtökohdista. Vastakkainen jako kahteen sukupuoleen ei enää riitä näkökulmana eikä varsinkaan tosiasiallisena kohtaamisen tilana. Sukupuolta tulee tarkastella sellaisena kuin se näyttäytyy ja siten moninaisena. Näin on myös erilaisissa oppimisen ympäristöissä, joissa sukupuolinormatiiviset asenteet rakentavat sukupuoleen sidottua oppijaidentiteettiä. Nämä asenteet muokkaavat oppilaiden valintoja ja luottamusta omaan osaamiseen sekä näihin liittyvää ohjausta. Vastakkainasettelu voi kärjistyä esimerkiksi oppilaisiin kohdistuvina sukupuolittuneina odotuksina tai sisäisenä “disrispektinä”, jossa omaa menestystä ei joko voida tai haluta näyttää.

Koulukeskustelun kannanotot ovat maalanneet kuvaa akateemisesti taitavista tytöistä ja tunne-elämän turbulenssissa pyörivistä alisuoriutuvista pojista. Sukupuolieroja korostaneet otsikot eivät kuitenkaan ole esittäneet tyttöjenkään koulumenestystä yksiselitteisen positiivisessa valossa. Herää kysymys, onko pojista mahdollista puhua ilman, että puhutaan tytöistä tai syyllistetään tyttöjä, ja päinvastoin? Kysymys on tärkeä jo siksikin, että kaikki oppilaat eivät identifioidu perinteisiin sukupuolikategorioihin ja ovat siten vaarassa jäädä sosiaalisesti keskustelun ulkopuolelle. Vertailun kulttuuri vahvistaa haitallisella tavalla stereotyyppisiä käsityksiä lapsista oppijoina ja kulttuurisina toimijoina. Vanhemmat ja kasvattajat ovat avainasemassa asenteiden haastamisessa.

Tutkimus ei ole pystynyt osoittamaan, että oppiminen olisi sidoksissa sukupuoleen, tai että oppimistyylit olisivat selkeästi erotettavissa toisistaan, tai peräti sukupuolittuneita. Dialogisesta, kehollisesta, oppilaan omasta kokemusmaailmasta ammentavasta, teoriaa ja käytäntöä yhdistelevästä ja toiminnallisesta oppimisesta hyötyvät kaikki sukupuoleen katsomatta.

Lasten käsitykset oman toimimisen mahdollisuuksista ja rajoituksista kumuloituvat jokapäiväisissä vuorovaikutustilanteissa syntyneistä kokemuksista, siis myös sukupuoleen liittyvistä. Tässä prosessissa koulu on merkittävässä roolissa. Kasvattajan tehtävä, koulussa tai esimerkiksi taiteen perusopetuksen piirissä, on tukea jokaisen lapsen ja nuoren ainutkertaisuutta ja auttaa ylittämään sekä itseen että toisiin kohdistuvia ennakkokäsityksiä.

Tasa-arvo on taitolaji, kuten osuvasti todetaan Opetushallituksen tuoreessa tasa-arvo-kasvatuksen oppaassa. Dialoginen ja sukupuolisensitiivinen pedagogiikka edellyttää kohtaamisen tiloja, joissa asioita voidaan tarkastella sellaisena kuin ne näyttäytyvät kohtaamisen hetkellä. Tällaisia vuorovaikutustaitoja voi ja pitää harjoitella. Ennakkokäsityksiin turvaudutaan silloin, kun ei uskalleta kohdata. Helpointa on toistaa sukupuolen dikotomiaa moninaisuuden sijaan. Toisaalta sukupuolen neutralisoiminenkaan ei tue sukupuolisensitiivisen oppimisympäristön rakentumista, sillä se vie mahdollisuuden aidolta kohtaamiselta ja saattaa jopa ylläpitää sanatonta vastakkainasettelua.

ArtsEqual-tutkimushankkeessa tarkastellaan sukupuolten tasa-arvoa taidekasvatuksen näkökulmasta. Suomessa taidekasvatus voidaan paikantaa yleissivistävään kouluun, taiteen perusopetukseen, varhaiskasvatukseen, vapaan sivistyksen puitteissa tehtävään taidekasvatustyöhön ja muuhun harrastustoimintaan. Vaikka omat yksittäiset tutkimushankkeemme kohdistuvat siihen, kuinka sukupuoli ohjaa lasten ja nuorten valintoja ja toimintaa taiteen ja taidekasvatuksen parissa, on kysymys kulttuurisesti paljon laajempi. Se koskee niitä kulttuurisia asenteita ja sosiaalisia tekijöitä, jotka rajoittavat lasten ja nuorten mahdollisuuksia rakentaa vapaasti omaa identiteettiään ja toimijuuttaan ilman sukupuoleen sidottuja ennakko-odotuksia.

Musiikin tohtori Anna Kuoppamäki (1963) on musiikkikasvattaja, muusikko ja tutkija. Hän työskentelee opettajana Länsi-Helsingin musiikkiopistossa ja tutkijatohtorina Taideyliopiston Sibelius-Akatemian koordinoimassa ja Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston Tasa-arvoinen yhteiskunta -ohjelmasta rahoitetussa ArtsEqual-hankkeessa (hankenumero 293199). Hän toimii myös lapsille ja nuorille suunnatun valtakunnallisen Nuori Kulttuuri –taidekatselmuksen musiikin taiteellisena johtajana.

Kuoppamäen väitöstutkimus ”Gender Lessons. Girls and boys negotiating learning community in Basics of Music” tarkastettiin Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa tammikuussa 2015.

anna.kuoppamaki(at)gmail.com

Tanssitaiteen tohtori Isto Turpeinen (1960) on tutkija, pedagogi, koreografi ja tuottaja. Hän työskentelee tällä hetkellä tutkijatohtorina Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston Tasa-arvoinen yhteiskunta -ohjelmasta rahoitetussa ArtsEqual-hankkeessa (hankenumero 293199) ja tanssin valtakunnallisena läänintaiteilijana Taiteen edistämiskeskuksessa (Taike). Tämän lisäksi Turpeinen toimii tuntiopettajana Sibelius-Akatemiassa ja Teatterikorkeakoulussa sekä opettaa tanssia Vapaassa Tanssikoulussa Itä-Helsingissä.

Turpeinen työskenteli Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa väitöstutkijana 2010-2014. Väitöstutkimus ”Raakalautaa ja rakkautta. Kolme sommitelmaa oman elämän tanssista” tarkastettiin väitöstilaisuudessa keväällä 2015. Turpeinen toimi Uudenmaan taidetoimikunnan puheenjohtaja 2013-2014 ja on Suomen Taidekasvatuksen Tutkimusseuran sihteeri-hallitusjäsen. Hän oli yksi vuoden 2002 lastenkulttuurin valtionpalkinnon saajista.

Isto.turpeinen(at)uniarts.fi

Isto Turpeisen blogikirjoitus: Suomen suurin kulttuurikeskus – peruskoulu

Isto Turpeisen blogikirjoitus: Tanssillinen vanhempi-lapsi-työpaja: ”Kokemus kuin valtamerilaiva”
 

Asiasanat